Kuolematon Kuolevainen

Iäisyydestä iäisyyteen
Matkalla matkaan
Mietinnän tuntoon
Hetkellisen hurmoon
Iki-itsein heräävään untoon

Kuka kuoleekaan, kuka syntyykään
kuka kulkuaan kulkeekaan
kuulee kuinka käy
oman kristallisen soinnin
kuulossaan

Kuinka värähde kuin sampoinen
Kuinka ihme kuin ikiaikainen
Oppi kahden muotoinen
Yhden olo
Ekstaattinen
Sillä sallittu on
Ei-mikään ja Kaiken-lainen
Pyhän elon
Olen-vainen
Kuolematon Kuolevainen

Punasinen Päivään

huijattuna punainen

kylmästä mudan täyttämästä kuopasta

heräsi maata kohti laulavat huulet

kaksikymmentä inkarnaatiota

paennut hupsu oli

myrkyn juoja, missä koti, myrkyn luoja

missä suoja, minkä luona?

preussinsinisessä asussaan

prinssi matkasi ylängöltä kuolleelle merelle

syvälle poskiin uurrettuihin meriin

purjehtiminen saatiin onnettarelta lahjana

jotta karien kerosiini ei polttaisi ensimmäistä vettä

liika, tekee liikaa myrskyisässä suojassa

kaksi, likainen ja puhdas

on yhdessä kokonaisuuksien planeetta

kun itkee oulunjoki pimeää savea

ei totuutta pääse lämpimään

kylmä ottaa omansa

ja jalokivenä itkeminen on ainut ystävä

sinisenä pyhänä

Tiitiäisen Luo

tiitiäisten munimat kukkaseppeleet

antavat viivähtää

syksystä höyryävän liikenteen

auringon armaana

kangastus kantaa painavimmat

koura kuin koura

koiran nauruna nauliintuu

vihreään valoon

pudonnut kivi veteen taittuneessa ovaalissa

kiikaroidaan uskon tilaa

mahdolliseen

jännite

matot kutovat itse itsensä

tasasta vaihtoon

räsyjen silkki kutojan sähköllä

selitä nyt selittämätöntä

olla olemassa luulo tiedon lotossa

yksi oikein

väärä viruu juopumisesta iloisena

sammumisen ja nerouden rajaviiva

kantaa rantaan

hatarana

jakartan karttaa

kaljuusit lipuvat nopeusrajoituksetta

luonnon mukaan

luontokuvaan

luonnon laumaan

luonnon kaulaan

luonto nauraa ja

luodulla auraa

Ohimeneväksi

Prisma piirittää jokaista iiristä

tunnitonta tunnelia, 

jonka dialogina aamuauringon rakastelu havahduttaa

yhä virittyvämpään aikaan,

kuun kaarien kauriinjuoksuun

leijonanharjainen kvasihologrammi

koteloituu

tyynen tuntevaan

valon kuiskaus piirtää iltaan

säyseyteen silittyviä

sävysyvyyden siivillä

selittämätöntä selittäviä

arjen harmaa kuninkaallisessa

loistossaan

untuva kelluvana linjautumisena

on kuin on

pelipeilien pastellitulkintaan

ajautunut irtopuu virran ravistelemana

taivas kirkkaudessaan tuulten myötä

jokayönä

mitä tahansa heijastuu,

se muutoksessa rakastetaan

kohdalleen eläväksi

ohimeneväksi

Sarastavat Kaaret

Esikoisrunoteos on nyt synnytetty ja ulkona elossa virkeänä!

Aikamoinen matka ollut runojen parissa. Tässä on yksi unelma saavutettuna. 

Teoksessa 71 runoa.

Kiitos Mediapinnalle, läheisille ja raakasuklaalle :)

Saatavilla allekirjoittaneelta ja Mediapinnalta.

 

Me Pisarsotilaat

Yhäkö me
laahaamme ylänköjen ylösnousuissa
vastaamme maanjäristyksen 
vaativaan halkeilevaan järjestykseen
joka loistaa
kuin pelargoniat syyssateessa

Taivaan kyynelehdinnässä
kynttilän halkoma
avaruus
osoittaa kirkkaammat
pellon huokailemat
aallot, meille myötäilevät

Yhäkö me hukumme
hymyhuulten avaamiin
huokailuihin

Me, pisarsotilaat tinatta

Pulppuilevaan

Keventyäkseen herkistymiseen,

kuullakseen lintujen laulusta kaikessa kaikuvan

syntymättömän musiikin

Harmonia ei täytä avaruutta,

syyttä sen sisältää

seuravaan pää hiljennetään

polariteetit pelkistyvät

pikkumyymaiseksi maisemaksi

Puu palautuu alkujuureensa

neliöiden neliöön

luottamuksen elektronisuihkuun

kanssadiplomatian kansaan

symbioottiseen mykorritsaan

jättiläisen vatsaan

kolmeen sanaan

Kiitos Rakas Anteeksi

Eväiksi, kehollistuman saatteeksi

senpäivään sulautunut

hiuksikosta hoksaava karsikko

vetteistyy

palava meri

pulppuavaan